Keittiömestari 2019

KeittiömestariKim Palhus on keittiömestari, ja gastronomian seikkailija, jonka toimipaikka on Helsingin Musiikkitalo, jossa hän työskentelee ravintolatoimenpäällikkönä. Kimilläon monipuolinen ravintola-alan työkokemus, myös ulkomailta. Hän on toiminut ja toimii opettajasta yrittäjään ja hänellä laaja alan yhteistyöverkosto. Kim on saanut oppinsa suomen ja Euroopan parhaissa ravintoloissa, mm. Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Työskennellessään ulkomailla Kim sai erinomaisen mahdollisuuden tutustua eri maiden ruoka- ja juomakulttuureihin, jotka ovat edelleenkin vankka pohja luovuudelle suunnitella mieleenpainuvia tilaisuuksia ja niiden menuita. Ruoanlaittajana Kim on monipuolinen ja luova, vakuttavimmat referenssit onhän koonnut maailman parhaimpien ravintoloiden keittiöistä ja kulttuureista.

Kim on Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja ja Suomen Ny Nordisk Mat-lähettiläs. Hän on myös mukana Food From Finland elintarvikevientiohjelmassa, jonka mukana hän kiertää maailmaa esittelemässä suomalaisia raaka-aineita, ruokia ja juomia. Ruoan maku ei pelkästään riitä; sen tulee olla selkeän näköistä, houkuttelevasti tarjolla, herkullinen tuoksu ja makuhermoja lumoava maku.

Yhteistyössä